Pisaroista iloa elämään!
Faktaa Maston Oy:stä
Maston Oy:n juuret ulottuvat vuoteen 1968, jolloin Suomessa otettiin aerosolituotannon ensiaskeleita. Tänään Maston Oy on Suomen suurin ja Pohjois-Euroopan vanhin edelleen aerosolituotannossa mukana oleva yritys.
Maston Oy on henkilöstön omistama innovatiivinen pintakäsittelyn osaaja, aito Suomalainen yritys. Teemme tiivistä yhteistyötä kaikkien merkittävien kotimaisten keskusliikkeiden kanssa. Sähköinen tilausjärjestelmämme on integroitu keskusliikkeiden tilausjärjestelmiin. Jälleenmyyjämme löydät sivuston ”Mistä saa?” osiosta.
Ulkomaan jakelumme kattaa kaikkien Pohjoismaiden, Viron, Latvian, Liettuan ja Venäjän markkinat. Lisäksi valmistamiamme tuotteita viedään useisiin Keski-Euroopan maihin. ”Valmistamme mm. eräälle englantilaiselle yritykselle heidän merkillään kansainväliseen levitykseen meneviä tuotteita”. Minulle on tärkeää, että tuotanto pysyy Suomessa, sanoo toimitusjohtaja Toni Kuusela. Hän on toiminut vuodesta 1999 talossa tuotantojohtajana ja pari viimeistä vuotta toimitusjohtajana.
Luotettava yhteistyökumppani
Ammattitaitomme ja oman tuotantomme ansiosta kykenemme palvelemaan asiakkaitamme myös vaativissa teknisissä ja tuotannollisissa kysymyksissä. Luotettavat toimitukset ovat meille arkipäivää - vakiotuotteemme löytyvät aina varastostamme. Toimitusvarmuutemme on korkea - 98,7%! Maston Oy:lle on myönnetty myös Dun & Bradstreet Finland Oy:n AAA korkeimman luottoluokan sertifikaatti, joka on myönnetty vain 4,4% suomalaisista yrityksistä.
Tuotekehitys ja patentit
Jatkuva tuotekehitystyömme varmistaa, että käytössäsi on aina helppokäyttöisimmät ja parhaista raaka-aineista valmistetut sekä teknisesti toimivimmat pintakäsittelytuotteet. Olemme kehittäneet ja patentoineet useita ratkaisuja, jotka mm. helpottavat tuotteiden käyttöä, lisäävät ympäristöystävällisyyttä ja tuvallisuutta sekä parantavat lopputuloksen laatua. Esimerkiksi: Vesiohenteinen Maston H2O! spraymaali on EU:n direktiivin 2008/47/EY mukaisesti luokiteltu syttymättömäksi, ensimmäisenä EU:n alueella.

Tämä merkki kertoo Sinulle, että kyseinen Maston spraytuote on varustettu patentoidulla Blue Sprayjet säätösuuttimella. Se takaa onnistuneen lopputuloksen.
Mikä Mastonissa on erityistä?
”Kaikissa Maston spraymaaleissa käytetään yhdessä raaka-ainevalmistajien kanssa erityisesti spraykäyttöön kehittämiämme maaleja. Näin varmistetaan, että kaikki Maston spraymaaleilla maalatut pinnat ovat tasaisia, kirkkaita ja kestäviä”, kertoo toimitusjohtaja Toni Kuusela ja jatkaa: ”Minusta työ Mastonilla on ollut aina kivaa ja kiinnostavaa. Näin ajattelevat varmaan työntekijämmekin, sillä talossa on hyvä henki ja työsuhteet ovat pitkiä, mikä kertoo mielestäni siitä, että välitämme sekä tuotteistamme että henkilöstöstämme”
Ympäristö ja kierrätys
Tuote- ja tuotantoratkaisuissa huomioimme aina myös ympäristölle aiheutuvan kuormituksen. Esimerkiksi vesiohenteinen Maston H2O! spraymaali sisältää 90 % vähemmän ympäristölle haitallisia orgaanisia yhdisteitä (VOC). Vuosien 2004-2005 aikana remontoitu tehtaamme Veikkolassa lämpiää puupelleteillä ja täyttää jo nyt kaikki tulevaisuuden turvallisuus- ja ympäristövaatimukset. Kaikki tuotteemme täyttävät aina viimeisimmät lait ja asetukset - VOC, Reach, käyttöturvatiedotteet jne. Maston aerosolitölkkien korkit on valmistettu kierrätysmuovista! Kierrätämme tehtaallamme kaiken mahdollisen metallin - kun kaikki hyötykelpoinen metalli saadaan kierrätettyä säästetään merkittävästi uusiutumattomia luonnonvaroja.
Tuotanto ja laadunvalvonta
Tuotantopäällikkömme Matti Sydänmaanlakka on ylpeä tuotannostaan ja kertoo: ”Olemme Suomen suurin teknisten aerosolien valmistaja ja pakkaaja. Tehtaamme 4 tuotantolinjaa ovat tehokkaimmillaan alle 1 litran pakkauskoossa. Jokaisen tuotantoerän laatu testataan erikseen jo ennen tuotannon aloittamista. Lisäksi jokaisen tuotantoerän tasalaatuisuus varmistetaan jo tuotantolinjalla tarkistamalla joka kymmenes tuote erikseen.”
Maston pakkaa aerosolien lisäksi myös muita teknisiä nesteitä, kuten siveltäviä maaleja. Kokeneen henkilöstömme ja modernin tuotantomme ansiosta hallitsemme koko tuotantoketjun raaka-aineesta tuotteen pakkaamiseen ja lähettämiseen.
Logistiikka
Tehtaamme ihanteellinen sijainti Helsinki - Turku E18 tien varressa varmistaa nopeat ja tehokkaat logistiikkaratkaisut kaikkialle Skandinaviaan sekä Baltiaan ja Venäjälle. Tuotannon viereen sijoitettu 3000 m2 varasto mahdollistaa yli 1.000.000 varastotuotteen tehokkaan keräilyn ja jakelun. Varastotuotteet toimitamme valtaosin tilauspäivänä, kun tilaus on järjestelmässämme ennen kello 12.00.
Private Label ja rahtitäyttö
Vuosituotannostamme lähes 25% on Private Label- ja rahtitäyttötuotantoa. Palvelemme useita kansainvälisiä yrityksiä monilla eri toimialoilla. Asiakkaitamme ovat mm. keskusliikkeet, väri- ja rautakaupat, teollisuustukut ja auto- ja metalliteollisuusyritykset. Lisäksi monet tunnetut tuotemerkit luottavat asiantuntemukseemme. Aerosolituotteissa pakkaamme lähes kaikki mahdolliset pakkauskoot aina 50 ml:sta 1000 ml:aan saakka. Täytämme tuotteita kaikilla markkinoilla olevilla ponnekaasuilla. Tehokas tuotantomme pakkaa myös maalit ja muut nesteet nopeasti ja tehokkaasti. Vakiopakkauskokomme irtotuotteissa ovat 250 ml ja 1,0 litraa
Kaikilla Mastonin tuoteperheillä on Avainlippu alkuperämerkki.
”Oletteko te oikeasti suomalainen yritys”, on henkilöstöllemme usein esitetty kysymys, kertoo Maston Oy:n asiakaspalvelusta vastaava Virpi Kivelä? Siihen on mukava vastata lyhyesti ja ytimekkäästi ”Kyllä”, Virpi jatkaa.
Avainlippu on Suomen tunnetuin alkuperämerkki. Se kertoo, että tuote on tehty Suomessa tai että palvelu on tuotettu Suomessa. Avainlipun käyttöoikeuden myöntää Suomalaisen Työn Liiton alkuperämerkkitoimikunta.

Maston tuoteperheet
on suunniteltu tarjoamaan helposti hahmotettavat ja eheät tuotekokonaisuudet.
Maston AUTOmix tuoteperhe tarjoaa kattavan valikoiman laadukkaita tuotteita auton sisä- ja ulkopintojen hoitoon, huoltoon ja kunnostukseen.
Maston COLORmix tuoteperheestä löydät sopivan sävyn harrastus- ja ammattilaiskäyttöön sekä spraymuodossa että siveltävänä maalina.
Maston WOODmix tuoteperhe on luonnonmukaiseen puun pintakäsittelyyn suunniteltu kokonaisuus.
Maston HOBBYmix tuoteperheen monipuolinen valikoima helpottaa elämää kotona, mökillä, autotallissa ja vapaa-ajan harrastuksissa.
Maston PROmix tuoteperheemme tarjoaa erikoistuotteita ammattilaisten ja aktiivisten tee-se-itse ihmisten käyttöön.
Maston TEXmix tuoteperhe tarjoaa kattavan valikoiman teknokemian ratkaisuja vaativaan ammattilaiskäyttöön.
Tutustu tuoteperheisiin ja valitse tarpeisiisi parhaiten sopivat Maston tuotteet. Innovatiivisilla tuotteillamme onnistut pintakäsittelyssä helposti ja varmasti. Kokeile!
Ajankohtaista:
Mastonin henkilöstö omistaa nyt Maston Oy:n
Maston Oy siirtyi kokonaan henkilöstön omistukseen, kun henkilöstö osti yrityksen koko osakekannan 30.6.2010 tehdyllä osakekaupalla. Lue lisää »
Maston mukana OmaKoti 2010 -messuilla
Maston on mukana OmaKoti 2010 -messuilla 25. - 28.3.2010 Helsingin Messukeskuksessa Lue lisää »
EMMA - ikäihmisten graffitityöpaja ma 15.6. Suvilahdessa
Maston sponsoroi EMMA - Espoon modernin taiteen museon ikäihmisten graffitityöpajaa. Lue lisää »
Kaikki uutiset »











