Ideat sisälle Tuunaa helposti uusi ilme

Onko kotonasi tavaroita, joiden elinkaaren uskot jo päättyneen?
Tässä sinulle useita ideoita, joilla saat vanhatkin huonekalut, koriste-esineet ym. herätettyä henkiin.
Vanhatkin tavarat muuttuvat helposti ja nopeasti kuin uusiksi spraymaalin avulla.

Ideoita keittiöön

Ideoita keittiöön

Näin muutos tehtiin

Hedelmälautanen

Puinen hedelmälautanen ei enää oikein sopinut keittiön kokonaiskuvaan. Päätimme maalata sen näyttävän valkoiseksi.
Hedelmälautasen pinta hiottiin tasaiseksi ja käsiteltiin tartunnan varmistamiseksi ensin spraypohjamaalilla. Tämän jälkeen hedelmälautanen maalattiin valkoisella spraymaalilla.

Hedelmälautanen Ennen
Maalattu Hedelmälautanen Jälkeen

Työssä käytetyt tuotteet 100-sarjan valkoinen pohjamaali
100-sarjan valkoinen

Työohjeet: 1. Hio ja puhdista pinta hyvin ennen maalausta
2. Maalaa pinnat ensin pohjamaalilla
3. Anna pohjamaalin kuivua noin 5 – 10 minuuttia
4. Maalaa pinta haluttuun sävyyn aloittaen ylhäältä ja jatkaen alaspäin
5. Maalaa useita kerroksia siten, että viimeinen kerros maalataan märäksi

Kaakelit

Vanhanaikaiset kaakelit kaipasivat kipeästi uutta väriä, joka sopii uuteen vaaleaan keittiöön.
Maalina käytettiin valkoista kaakelimaalia.

Kaakelit Ennen
Maalattu Kaakelit Jälkeen

Työssä käytetyt tuotteet Kaakelimaali ja pohjamaali
Maston rasvanpoistaja

Työohjeet: 1. Puhdista pinta hyvin ennen maalausta rasvanpoistajalla
2. Maalaa pinnat ensin pohjamaalilla
3. Anna pohjamaalin kuivua noin 5 – 10 minuuttia
4. Maalaa pinta haluttuun sävyyn aloittaen ylhäältä ja jatkaen alaspäin
5. Maalaa useita kerroksia tarvittaessa

Kaapinovet ja ikkunankarmit

Tummat kaapinovet ja ikkunankarmit saivat uuden valoisan ja raikkaan ilmeen.
Pinnat hiottiin ja alkuperäinen tumma pinta käsiteltiin, tartunnan parantamiseksi ja vaaleiden värien rajallisen peittokyvyn takia, ensin tartuntapinnoitteella/pohjamaalilla. Tämän jälkeen ne maalattiin valkoisiksi.

Kaapinovet ja ikkunankarmit Ennen
Maalattu Kaapinovet ja ikkunankarmit Jälkeen

Työssä käytetyt tuotteet Maston akryyli pohjamaali valkoinen
Maston Ovi-, lista- ja ikkunalistamaali (valkoinen)
Kaapinovet: valkoinen akryylimaali

Työohjeet: 1. Hio ja puhdista pinta hyvin ennen maalausta
2. Maalaa pinnat ensin pohjamaalilla
3. Anna pohjamaalin kuivua noin 5 – 10 minuuttia
4. Maalaa pinta haluttuun sävyyn aloittaen ylhäältä ja jatkaen alaspäin
5. Maalaa useita kerroksia siten, että viimeinen kerros maalataan märäksi

Kahvipurkit

Vanhat lasiset kahvipurkit näyttivät tylsiltä uudessa remontoidussa keittiössä.
Vanhojen purkkien ulkopinta puhdistettiin rasvasta sekä liasta ja maalattiin spraypohjamaalilla. Tämän
jälkeen ne saivat uuden, aurinkoisen ja rohkean värin pintaansa oranssilla spraymaalilla.
Huomioithan, että purkit maalattiin vain ulkopuolelta.

Kahvipurkit Ennen
Maalattu Kahvipurkit Jälkeen

Työssä käytetyt tuotteet 100-sarjan valkoinen pohjamaali
100-sarjan oranssi

Työohjeet: 1. Puhdista pinnat hyvin ennen maalausta
2. Maalaa pinnat ensin pohjamaalilla
3. Anna pohjamaalin kuivua noin 5 – 10 minuuttia
4. Maalaa pinta haluttuun sävyyn aloittaen ylhäältä ja jatkaen alaspäin
5. Maalaa useita kerroksia siten, että viimeinen kerros maalataan märäksi

Keittiön valokatkaisijat ja pistorasiat

Perinteiset valkoiset pistorasiat ja valokatkaisijat saivat upean hopean sävyn.
Pinta puhdistettiin huolellisesti rasvasta ja liasta, pohjamaalaus muovipohjamaalispraylla. Muovipohjamaalin kuivuttua muutaman minuutin, päällemaalaus kauniin hopeisella spraymaalilla.

Keittiön valokatkaisijat ja pistorasiat Ennen
Maalattu Keittiön valokatkaisijat ja pistorasiat Jälkeen

Työssä käytetyt tuotteet Maston muovipohjmaali
Maston Steelwheel
Saman käsittelyn olisi voinut tehdä myös esimerkiksi 100-sarjan kultamaalilla.

Työohjeet: 1. Puhdista pinnat huolellisesti rasvasta ja liasta
2. Maalaa kevyesti muovipohjamaalilla ja anna kuivua muutama minuutti
3. Maalaa pinnat pintamaalilla
4. Mikäli haluat korkean kiillon, voit käyttää viimeistelyyn kirkaslakkaa

Kynttilänjalka

Vanha, hieman kolhiintunut puinen kynttilänjalka sai uuden elämän ja kauniin ilmeen hopeamaalista. Kynttilänjalan pinta hiottiin ja käsiteltiin ensin spraypohjamaalilla tartunnan varmistamiseksi. Pintamaalaus vannehopealla spraymaalilla.

Kynttilänjalka Ennen
Maalattu Kynttilänjalka Jälkeen

Työssä käytetyt tuotteet 100-sarjan valkoinen pohjamaali
100-sarjan vannehopea
Lisäksi tarvitset hiomapaperia

Työohjeet: 1. Hio ja puhdista pinta hyvin ennen maalausta
2. Maalaa pinnat ensin pohjamaalilla
3. Anna pohjamaalin kuivua noin 5 – 10 minuuttia
4. Maalaa pinta haluttuun sävyyn aloittaen ylhäältä ja jatkaen alaspäin
5. Maalaa useita kerroksia siten, että viimeinen kerros maalataan märäksi

Lasimaljakko

Uusi lasimaljakko kaipasi tuunausta, jotta se sopisi paremmin keittiön sisutukseen.
Lasimaljakon pinta puhdistettiin ja maalattiin valkoisella spraypohjamaalilla. Käytettiin pelkkää pohjamaalia, jotta pinta jäisi kauniin mattapintaiseksi.

Lasimaljakko Ennen
Maalattu Lasimaljakko Jälkeen

Työssä käytetyt tuotteet 100-sarjan valkoinen pohjamaali

Työohjeet: 1. Puhdista pinta hyvin ennen maalausta
2. Maalaa pinnat ensin pohjamaalilla
3. Anna pohjamaalin kuivua noin 5 – 10 minuuttia
4. Maalaa pinta haluttuun sävyyn aloittaen ylhäältä ja jatkaen alaspäin
5. Maalaa useita kerroksia siten, että viimeinen kerros maalataan märäksi

Lasinalunen, korkkia

Korkkiset lasinaluset haluttiin maalata kattaukseen sopivaan sävyyn.
Lasinaluset puhdistettiin huolellisesti ja käsiteltiin tartunnan varmistamiseksi spraypohjamaalilla. Pintamaalaus kauniin oransseiksi spraymaalilla.

Lasinalunen, korkkia Ennen
Maalattu Lasinalunen, korkkia Jälkeen

Työssä käytetyt tuotteet 100-sarjan valkoinen pohjamaali
100-sarjan oranssi spraymaali

Työohjeet: 1. Puhdista pinta hyvin ennen maalausta
2. Maalaa pinnat ensin pohjamaalilla
3. Anna pohjamaalin kuivua noin 5 – 10 minuuttia
4. Maalaa pinta haluttuun sävyyn aloittaen ylhäältä ja jatkaen alaspäin
5. Maalaa useita kerroksia siten, että viimeinen kerros maalataan märäksi

Puulaatikko

Keittiöremontin yhteydessä huomattiin, ettei puunvärinen laatikko enää sopinut keittiön uuteen, raikkaaseen ilmeeseen.
Laatikon pinta hiottiin tasaiseksi ja käsiteltiin ensin spraypohjamaalilla pintamaalin tartunnan varmistamiseksi. Sen jälkeen maalattiin valkoisella spraymaalilla. Valkoisena laatikko sopii keittiöön kuin nakutettu.

Puulaatikko Ennen
Maalattu Puulaatikko Jälkeen

Työssä käytetyt tuotteet Maston akryyli pohjamaali valkoinen
ACRYLcomp RAL9010 valkoinen spraymaali
Lisäksi tarvitset hiomapaperia

Työohjeet: 1. Hio pinnat tasaiseksi ja puhdista ne hyvin ennen maalausta
2. Maalaa pinnat ensin pohjamaalilla
3. Anna pohjamaalin kuivua noin 5 – 10 minuuttia
4. Maalaa pinta haluttuun sävyyn aloittaen ylhäältä ja jatkaen alaspäin
5. Maalaa useita kerroksia siten, että viimeinen kerros maalataan märäksi

Ruokailuryhmä

Kulunut, neljän hengen, tumma ruokailuryhmä sai uuden kauniin värin.
Pinnat hiottiin ja alkuperäinen, tumma pinta käsiteltiin ensin, tartunnan parantamiseksi ja vaaleiden värien rajallisen peittokyvyn takia, spraypohjamaalilla. Pöytä maalattiin valkoisella spraymaalilla.
Puhtaanvalkoinen pöytä saa upeaa kontrastia raikkaan vihreistä tuoleista.

Ruokailuryhmä Ennen
Maalattu Ruokailuryhmä Jälkeen

Työssä käytetyt tuotteet Maston akryyli pohjamaali valkoinen
Acrylcomp RAL9010 valkoinen spraymaali
Carcolor vihreä MA105900 vihreä spraymaali
Lisäksi tarvitset hiomapaperia

Työohjeet: 1. Hio pinnat tasaiseksi ja puhdista ne hyvin ennen maalausta
2. Maalaa pinnat ensin pohjamaalilla
3. Anna pohjamaalin kuivua noin 5 – 10 minuuttia
4. Maalaa pinta haluttuun sävyyn aloittaen ylhäältä ja jatkaen alaspäin
5. Maalaa useita kerroksia siten, että viimeinen kerros maalataan märäksi

Ruokatabletit

Hailakan väriset ruokatabletit saivat uuden, raikkaan vihreän värin.
Pinnat puhdistettiin huolellisesti ja pohjamaalattiin ensin muovipohjamaalispraylla. Muovipohjamaalin kuivuttua muutaman minuutin, ylimaalattiin raikkaan vihreällä spraymaalilla.

Ruokatabletit Ennen
Maalattu Ruokatabletit Jälkeen

Työssä käytetyt tuotteet Muovipohjmaali
Carcolor MA105900 vihreä spraymaali

Työohjeet: 1. Puhdista pinnat huolellisesti rasvasta ja liasta
2. Maalaa kevyesti muovipohjamaalilla ja anna kuivua muutama minuutti
3. Maalaa pinnat pintamaalilla
4. Mikäli haluat korkean kiillon, voit käyttää viimeistelyyn lakkaa

Ruukut

Kellarin nurkasta löytyneet vanhat, punaiset peltiruukut maalattiin keittiöön sopiviin sävyihin. Jokainen ruukku sai pintaansa eri värin. Yksi maalattiin oranssiksi, toinen valkoiseksi ja viimeinen hopeaksi, kaikki keittiöön sopivilla raikkailla ja rohkeilla väreillä.
Ennen pintamaalausta purkkien pinnat puhdistettiin rasvasta sekä liasta ja maalattiin spraypohjamaalilla. Pintamaalaus spraymaalilla.

Ruukut Ennen
Maalattu Ruukut Jälkeen

Työssä käytetyt tuotteet 100-sarjan valkoinen pohjamaali
100-sarjan valkoinen kiiltävä spraymaali
100-sarjan oranssi spraymaali
100-sarjan vannehopea spraymaali

Työohjeet: 1. Hio pinnat tasaiseksi ja puhdista ne hyvin ennen maalausta
2. Maalaa pinnat ensin pohjamaalilla
3. Anna pohjamaalin kuivua noin 5 – 10 minuuttia
4. Maalaa pinta haluttuun sävyyn aloittaen ylhäältä ja jatkaen alaspäin
5. Maalaa useita kerroksia siten, että viimeinen kerros maalataan märäksi

Vetimet

Messingin väriset vetimet eivät enää sopineet valkoisiin kaappeihin, joten ne maalattiin hopeisiksi.
Pinnat puhdistettiin ja hiottiin huolellisesti tartunnan varmistamiseksi. Vetimet käsiteltiin ensin spraypohjamaalilla, varmistamaan pintamaalin kestävyys. Pintamaaliksi valittiin upea hopeanvärinen spraymaali Steelwheel.
Hopeanvärisinä vetimet sointuvat maalattuihin pistorasioihin ja luovat kontrastia valkoisiin oviin.

Vetimet Ennen
Maalattu Vetimet Jälkeen

Työssä käytetyt tuotteet Maston muovipohjamaali
Maston Steelwheel

Työohjeet: 1. Hio ja puhdista pinta hyvin ennen maalausta
2. Maalaa pinnat ensin pohjamaalilla
3. Anna pohjamaalin kuivua noin 5 – 10 minuuttia
4. Maalaa pinta haluttuun sävyyn aloittaen ylhäältä ja jatkaen alaspäin
5. Maalaa useita kerroksia siten, että viimeinen kerros maalataan märäksi

Ideoita lastenhuoneeseen

Ideoita lastenhuoneeseen

Näin muutos tehtiin

Ikkunalistoitukset makuuhuoneessa

Tummat ikkunankarmit maalattiin valkoiseksi valoa tuomaan.
Pinnat hiottiin ja alkuperäinen tumma pinta käsiteltiin, tartunnan parantamiseksi ja vaaleiden värien rajallisen peittokyvyn takia, ensin tartuntapinnoitteella/pohjamaalilla. Tämän jälkeen ne maalattiin valkoisiksi.

Ikkunalistoitukset makuuhuoneessa Ennen
Maalattu Ikkunalistoitukset makuuhuoneessa Jälkeen

Työssä käytetyt tuotteet Maston akryyli pohjamaali valkoinen
Maston Ovi-, lista- ja ikkunalistamaali (valkoinen)

Keinuhevonen

Sininen keinuhevonen kaipasi vähän räväkämpää ravisävyä. Pinnat hiottiin ja puhdistettiin huolellisesti, näin varmistettiin maalin hyvä tarttuvuus ja kesto. Tämän jälkeen ne maalattiin spraypohjamaalilla ja sitten vihreällä spraypintamaalilla.

Keinuhevonen Ennen
Maalattu Keinuhevonen Jälkeen

Työssä käytetyt tuotteet CarColor valkoinen pohjamaali
CarColor MA105900 vihreä

Työohjeet: 1. Hio ja puhdista pinta hyvin ennen maalausta
2. Maalaa pinnat ensin pohjamaalilla
3. Anna pohjamaalin kuivua noin 5 – 10 minuuttia
4. Maalaa pinta haluttuun sävyyn aloittaen ylhäältä ja jatkaen alaspäin
5. Maalaa useita kerroksia siten, että viimeinen kerros maalataan märäksi

Lamppu

Valkoinen vanha jalkalamppu sai kauniin syvänsinisen värin.
Lampun sähköosat suojattiin varovaisesti teipillä ja maalattava pinta puhdistettiin huolellisesti.
Tämän jälkeen pinnat spraypohjamaalattiin ja spraymaalattiin kauniin siniseksi.

Lamppu Ennen
Maalattu Lamppu Jälkeen

Työssä käytetyt tuotteet 100-sarjan valkoinen pohjamaali
100-sarjan sininen

Työohjeet: 1. Puhdista pinta hyvin ennen maalausta
2. Maalaa pinnat ensin pohjamaalilla
3. Anna pohjamaalin kuivua noin 5 – 10 minuuttia
4. Maalaa pinta haluttuun sävyyn aloittaen ylhäältä ja jatkaen alaspäin
5. Maalaa useita kerroksia siten, että viimeinen kerros maalataan märäksi

Lelulaatikot

Vanhat puiset ja kuluneet lelulaatikot haluttiin maalata pirteiksi kuin lasten leikit.
Puupinnat hiottiin ja puhdistettiin huolellisesti, näin varmistettiin maalin hyvä tarttuvuus ja kesto. Tämän jälkeen ne maalattiin ensin spraypohjamaalilla ja sitten spraypintamaalilla.
Toisesta laatikosta tehtiin raikkaan valkoinen ja toisesta pirteän oranssi, luomaan raikasta kontrastia rauhallisen makuuhuoneen leikkinurkkaan.

Lelulaatikot Ennen
Maalattu Lelulaatikot Jälkeen

Työssä käytetyt tuotteet 100-sarjan valkoinen pohjamaali
100-sarjan valkoinen spraymaali
100-sarjan oranssi spraymaali

Työohjeet: 1. Puhdista pinta hyvin ennen maalausta
2. Maalaa pinnat ensin pohjamaalilla
3. Anna pohjamaalin kuivua noin 5 – 10 minuuttia
4. Maalaa pinta haluttuun sävyyn aloittaen ylhäältä ja jatkaen alaspäin
5. Maalaa useita kerroksia siten, että viimeinen kerros maalataan märäksi

Lipasto

Vanha puinen lipasto haluttiin maalata raikkaan valkoiseksi
Puupinnat hiottiin ja puhdistettiin huolellisesti, näin varmistettiin maalin hyvä tarttuvuus ja kesto. Tämän jälkeen ne maalattiin ensin spraypohjamaalilla ja sitten valkoisella spraypintamaalilla.

Lipasto Ennen
Maalattu Lipasto Jälkeen

Työssä käytetyt tuotteet 100-sarjan valkoinen pohjamaali
100-sarjan valkoinen spray

Työohjeet: 1. Puhdista pinta hyvin ennen maalausta
2. Maalaa pinnat ensin pohjamaalilla
3. Anna pohjamaalin kuivua noin 5 – 10 minuuttia
4. Maalaa pinta haluttuun sävyyn aloittaen ylhäältä ja jatkaen alaspäin
5. Maalaa useita kerroksia siten, että viimeinen kerros maalataan märäksi

Palikkapeli

Pois heitettävässä kunnossa oleva palikkapeli muuttui uudenveroiseksi kun se sai uuden vihreän pinnan.
Pinnat hiottiin ja puhdistettiin huolellisesti, näin varmistettiin maalin hyvä tarttuvuus ja kesto. Tämän jälkeen ne maalattiin ensin spraypohjamaalilla ja sitten vihreällä spraypintamaalilla.

Palikkapeli Ennen
Maalattu Palikkapeli Jälkeen

Työssä käytetyt tuotteet CarColor valkoinen pohjamaali
CarColor MA105900 vihreä spray

Työohjeet: 1. Hio ja puhdista pinta hyvin ennen maalausta
2. Maalaa pinnat ensin pohjamaalilla
3. Anna pohjamaalin kuivua noin 5 – 10 minuuttia
4. Maalaa pinta haluttuun sävyyn aloittaen ylhäältä ja jatkaen alaspäin
5. Maalaa useita kerroksia siten, että viimeinen kerros maalataan märäksi

Patteri

Valkoinen, perinteinen patteri kaipasi pientä lisäpotkua. Patterin sähköosat suojattiin varoen, jonka jälkeen se puhdistettiin huolellisesti ja maalattiin valkoisella pohjamaalispraylla. Tämän jälkeen se sai värikseen kauniin syvänsinisen.

Patteri Ennen
Maalattu Patteri Jälkeen

Työssä käytetyt tuotteet 100-sarjan valkoinen pohjamaali
100-sarjan sininen spraymaali

Työohjeet: 1. Puhdista pinta hyvin ennen maalausta
2. Maalaa pinnat ensin pohjamaalilla
3. Anna pohjamaalin kuivua noin 5 – 10 minuuttia
4. Maalaa pinta haluttuun sävyyn aloittaen ylhäältä ja jatkaen alaspäin
5. Maalaa useita kerroksia siten, että viimeinen kerros maalataan märäksi

Pinnasänky

Vanha puinen ja kulunut pinnasänky haluttiin maalata kauniin valkoiseksi.
Puupinnat hiottiin ja puhdistettiin huolellisesti, näin varmistettiin maalin hyvä tarttuvuus ja kesto. Tämän jälkeen ne maalattiin ensin spraypohjamaalilla ja sitten spraypintamaalilla.

Pinnasänky Ennen
Maalattu Pinnasänky Jälkeen

Työssä käytetyt tuotteet 100-sarjan valkoinen pohjamaali
100-sarjan valkoinen

Työohjeet: 1. Puhdista pinta hyvin ennen maalausta
2. Maalaa pinnat ensin pohjamaalilla
3. Anna pohjamaalin kuivua noin 5 – 10 minuuttia
4. Maalaa pinta haluttuun sävyyn aloittaen ylhäältä ja jatkaen alaspäin
5. Maalaa useita kerroksia siten, että viimeinen kerros maalataan märäksi

Rottinkikorit

Myös kuluneet, lipastossa olleet, rottinkikorit haluttiin maalata uudella värillä. Rottinkikoreista tuli kauniin pastellinsiniset, jotka sopivat mainiosti valkoiseen lipastoon.
Rottinkipinnat puhdistettiin huolellisesti, näin varmistettiin maalin hyvä tarttuvuus ja kesto. Tämän jälkeen ne maalattiin ensin spraypohjamaalilla ja sitten pastellinsinisellä spraypintamaalilla.

Rottinkikorit Ennen
Maalattu Rottinkikorit Jälkeen

Työssä käytetyt tuotteet 100-sarjan valkoinen pohjamaali
100-sarjan pastellinsininen

Työohjeet: 1. Puhdista pinta hyvin ennen maalausta
2. Maalaa pinnat ensin pohjamaalilla
3. Anna pohjamaalin kuivua noin 5 – 10 minuuttia
4. Maalaa pinta haluttuun sävyyn aloittaen ylhäältä ja jatkaen alaspäin
5. Maalaa useita kerroksia siten, että viimeinen kerros maalataan märäksi

Sänky

Lasten valkoinen sänky kaipasi uutta idyllistä väriä. Halusimme sävyn, joka auttaa lapsia päivän päätteeksi nukahtamaan.
Pinnat puhdistettiin huolellisesti. Pintamaalin tartunnan varmistamiseksi sänky pohjamaalattiin spraypohjamaalilla. Pintamaaliksi valittiin kaunis pastellinsininen spraymaali.

Sänky Ennen
Maalattu Sänky Jälkeen

Työssä käytetyt tuotteet 100-sarjan valkoinen pohjamaali
100-sarjan pastellinsininen

Työohjeet: 1. Puhdista pinta hyvin ennen maalausta
2. Maalaa pinnat ensin pohjamaalilla
3. Anna pohjamaalin kuivua noin 5 – 10 minuuttia
4. Maalaa pinta haluttuun sävyyn aloittaen ylhäältä ja jatkaen alaspäin
5. Maalaa useita kerroksia siten, että viimeinen kerros maalataan märäksi

Seinäkuva

Seinäkuva maalattiin valmiiksi teetetyn sabluunan avulla.
Maali töpöteltiin pesusienellä seinään.

Seinäkuva Ennen
Maalattu Seinäkuva Jälkeen

Työssä käytetyt tuotteet

Tuoli (rullat)

Pieni tuoli sai uutta, makuuhuoneeseen sopivaa kuosia. Tuoli purettiin ensin varovaisesti osiin.
Kaikki osat puhdistettiin huolellisesti ja metalliosat maalattiin pohjamaalisprayllä varmistaen maalipinnan hyvä kesto ja tarttuvuus. Tämän jälkeen nahkainen penkkiosa spraymaalattiin valkoisella vinyylimaalilla ja metalliosat sinisellä spraymaalilla.

Tuoli (rullat) Ennen
Maalattu Tuoli (rullat) Jälkeen

Työssä käytetyt tuotteet 100-sarjan valkoinen pohjamaali
100-sarjan sininen
RR-20 vinyylispray, valkoinen

Työohjeet: 1. Puhdista pinta hyvin ennen maalausta
2. Maalaa pinnat ensin pohjamaalilla
3. Anna pohjamaalin kuivua noin 5 – 10 minuuttia
4. Maalaa pinta haluttuun sävyyn aloittaen ylhäältä ja jatkaen alaspäin
5. Maalaa useita kerroksia siten, että viimeinen kerros maalataan märäksi

Valokuvakehys

Valokuvakehys ei enää sopinut huoneen rauhoittavaan teemaan, joten se maalattiin siniseksi. Puupinnat hiottiin ja puhdistettiin huolellisesti, näin varmistettiin maalin hyvä tarttuvuus ja kesto. Tämän jälkeen ne maalattiin ensin spraypohjamaalilla ja sitten sinisellä spraypintamaalilla.

Valokuvakehys Ennen
Maalattu Valokuvakehys Jälkeen